Kaikkien aikojen mukavimmat lattia-asentajan housut

Tämä oli tavoitteena, kun Snickers Workwearin suunnittelu- ja tuotekehitystiimi aloitti projektin vuosi sitten. Meille tarjoutui tilaisuus haastatella Tord Modigia, joka on yksi hankkeeseen osallistuneista Snickers Workwear -testaajista.

Haastattelu

Tord Modig

Oli korkea aika suojata polvet paremmin

Tord Modig kiipeää tottuneesti talon seinää vasten nojaavia jyrkkiä tikkaita Nackassa Tukholman liepeillä. On selvää, että hän on tehnyt tämän monta kertaa ennenkin. Tord on menossa ylimpään kerrokseen asentamaan lastulevyä lattian aluskerrokseksi ja massiivipuuta sen päälle. Toipuminen on kestänyt pitkään, mutta mies ei enää onnu työtapaturman jälkeen, jossa häneltä murtui polvi. ”Olin polvillani asentamassa lattiaa, kuten tavallista, ja kurotin kohti työkalua paino yhden polven varassa. Silloin kuului ikävä rusahdus. Polvisuojus oli liukunut pois paikaltaan ja polvilumpioni murtui kiveä vasten. Silloin tiesin, että nyt on korkea aika suojata polvet paremmin.

Testissä housujen seuraava versio

Tord oli lukenut Instagramissa Conny Johanssonista, joka oli työskennellyt 30 vuotta lattia-asentaja ennen kuin oli löytänyt erityisesti omalle alalleen suunnitellut Snickers Workwear -työhousut. Kovaa kulutusta kestäviin joustaviin housuihin kuuluvat polvisuojukset, jotka muotoutuvat käyttäjän mukaan. Tord kiinnostui ja otti yhteyttä. Snickers Workwearin tuotesuunnittelija sai Instagram-keskustelusta idean ja kysyi Tordilta, olisiko hän kiinnostunut testaamaan kyseisten housujen seuraavaa mallia.

"Nyt on menossa viides kuukausi ja uskon, että housut kestävät vielä neljä, viisi kuukautta. Niissä ei vielä näy juuri mitään kulumisen merkkejä."

Erittäin mukavat ja kevyet

”Olen nyt käyttänyt uusia lattia-asentajan housuja joka päivä viiden kuukauden ajan. Minua hämmästyttää, miten ne voivat olla niin mukavat ja kevyet, mutta silti kestää jatkuvaa polvillaan oloa viisi tuntia päivässä, viisi päivää viikossa. Luin Snickers Workwearin verkkosivuilta, että työhousut pitäisi vaihtaa kuuden kuukauden välein, jos ne ovat jatkuvassa käytössä käyttötarkoituksen mukaisissa töissä. Nyt on menossa viides kuukausi ja uskon, että housut kestävät vielä neljä, viisi kuukautta. Niissä ei vielä näy kulumisen merkkejä juuri lainkaan.”

Integroitu vyö pikalukituksella

Tord todella arvostaa ominaisuuksia, jotka tekevät työnteosta helpompaa ja mukavampaa. ”Pidän erityisesti housuihin kuuluvasta vyöstä ja sen pikalukituksesta. Vyötä voi säätää silloinkin, kun solki on kiinni. Lisäksi tärkein työvälineeni puukko on aina saatavilla puukkotaskussa riippumatta työasennosta.”

Tord Modig

Ikä: 41

Asuinpaikka: Södertälje

Ammatti: 90 % vuokrakiinteistöjen huoltopalvelua, lattiapintojen uusimista

Työpaikka: Itsenäinen ammatinharjoittaja, Modig Golv & Fastighet

Hei Malin Enoksson

Mitkä ovat vaatteen viisi parasta ominaisuutta?

Malin Enoksson, yksi Snicers Workwearin lattia-asentajan housujen tuotesuunnittelijoista kertoo housujen viisi parasta ominaisuutta.

  1. Edistykselliset polvisuojataskut, jotka on valmistettu joustavasta kankaasta ja kovaa kulutusta kestävästä Kevlarista. Ne pitävät polvisuojat juuri oikeassa asennossa silloinkin, kun käyttäjä liikkuu polvillaan.

  2. Kaikki älykkäät taskut! Esimerkiksi helppokäyttöiset riipputaskut teipatuilla vetoketjuilla ja vahvistettu tasku ruuveja varten sekä uusi puukkotasku.

  3. Istuvan muotoilun ja muotoiltujen lahkeiden ansiosta nämä housut tuntuvat mukavilta alusta alkaen. Muotoiltujen lahkeiden ansiosta taskut siirtyvät juuri oikeaan paikkaan liikkuessasi.

  4. Lujat Cordura®-vahvikkeet lahkeensuissa ja taskuissa.

  5. Integroitu, mutta irrotettava vyö, jossa helposti säädettävä polyamidisolki. Se varmistaa parhaan mahdollisen vyötäröistuvuuden ja käyttömukavuuden. Näiden housujen ansiosta polvistuminen on melkein mukavaa!